Kolme päivää olympialaisia takana. Saldo: kuperkeikka, neljäs sija, 0,03 sekunnin päähän jäänyt metallilätkä sekä muita yhtä mairittelevia suoritteita. Mitaleitakin on jaettu. Viroon, Norjaan, Ruotsiin, Venäjälle… hienosti on edustettuna kaikki ilmansuunnat Suomen ympärillä. Taustalla raikuu olympiakomitean sanat “12 mitalia, optimistinen mutta realistinen”.. Tiedä sitten minne jäi se realismi, mutta optimismia kyllä löytyy. Ilmeisesti mukaan oli laskettu viestistä saatavat neljä mitalia, lätkäjoukkueen ottaessa mitalin niitä tulee jo päälle 30 kappaletta. Jääkiekkoon ei näköjään kuitenkaan uskota, kun tavoitte on tuo. Joukkuemäki, naisten viesti ja yhdistetyn joukkuekisa. Ja 12 yksittäistä mitalia on tosiasia. Siinä sitä realismia.

Tosiasiahan on, että tuon 12 mitalin saavuttamiseksi olisi tässä vaiheessa oltava jo vähintään kaksi, mahdollisesti kolme mitalia. Nollaa näyttää. Jos ennen kisoja lyötiin vetoa siitä, kuka tuo sen kultamitalin voidaan kai nyt siirtää katseet siihen, kuka tuo sen mitalin. On totta, että kisoja on vielä monta päivää jäljellä ja lajeja paljon. Mutta tähän astisilla suorituksilla (jotka kuitenkin peilaavat tämän hetkiseen kuntoon) 8-10 mitaliakin vaatisi jo pienen ihmeen.

Suattaapi olla kisojen jälkeen Salpausselällä tilaa katsomoissa. Muiden maiden olympiamitalisteja kun moni ei varmaan jaksa lähteä katselemaan.

Super Bowl on lusittu ja univaje painaa silmäluomia vielä heinäkuun puolivälin tienoilla. Vancouverin olympialaiset eivät varmaankaan auta siihen asiaan. Kahteen viikkoon kun tiivistetään kaikki kiinnostava talviurheilu ja sen kyljessä pitäisi käydä koulua, niin voi vain hämmästellä miten pienellä määrällä unta ihminen ylipäätään voi tulla toimeen. Ja energiajuomayhtiöt kiittää.

Välillä sitä joutuu oikein miettimään, mikä urheilussa ja sen seuraamisessa on niin kiinnostavaa? Tai ainakin vaimoni sitä miettii. Yhtälailla miehenä kyseenalaistan (ainakin näin julkisesti) romanttisten elokuvien kiinnostavuutta. Urheilu pohjimmiltaan on verrattavissa romanttiseen elokuvaan. Katsoja mielessään luo mielikuvia ja toiveita tapahtumien kulusta. Kyllä tänään pitää kultamitali ottaa tai kyllä noiden kahden pitäisi nyt julistaa keskinäistä rakkauttaan. Matkan varrella eletään mukana tunnelmassa ja katsotaan etenevätkö tapahtumat omien kuvitelmien mukaan. Välillä tulee takapakkia ja itkettää, hetken päästä riemuitaan yllättävästä positiivisesta käänteestä. Ja juuri ennen lopputekstejä purkautuu sen kahden tunnin jännitys ja lopputuloksena kyyneleet. Ilosta tai surusta. Se riippuu näkökulmasta. Joku riemuitsee aina.

Koko katseluelämys perustuu erilaisiin tunnetiloihin. Kiinnostuksen kohteena voi olla mikä vaan, mutta perustasolla sen vaikutus tunteisiin on sama. Joihinkin vetoaa romantiikka, toisiin postimerkkikokoelmat, minulle se on urheilu. Aktivoin siis kyynelkanavani, vetristän äänihuuleni ja puhdistan silmälasini. Vancouver 2010, Tervetuloa!